Meijou urakoi Linjateräs Oy:n laajennuksen


Vuonna 1965 perustettu Linjateräs on erikoistunut kestävään ja kustannustehokkaaseen jauhemaalaukseen ja työllistää tällä hetkellä noin 50 alan ammattilaista. Uuden laajennuksen kokonaisala on noin 2500 m2 ja urakka aloitettiin kevään aikana. Uudet tilat luovutettiin asiakkaalle marraskuun lopussa.

Linjateräksen myyntijohtaja Ari Kesti kommentoi projektia seuraavasti.

”Lähdimme tähän mittavaan investointiin täyttääksemme asiakkaidemme toiveet ja mahdollistaaksemme heille merkittävän kasvuloikan. Ilman suurta panostusta logistisiin tiloihin myös oman kasvumme rajat olisivat tulleet vastaan ensi vuoden alkajaisiksi, joten päätimme tarttua härkää sarvista ja lähteä luomaan markkinoille täysin poikkeuksellista palvelukokonaisuutta. Investointimme mahdollistaa asiakkaillemme heidän tuotteidensa puskurivarastoinnin 8 metrin vapaalla korkeudella ja samoissa tiloissa kykenemme tuottamaan laajan kirjon asiakkaidemme elämää helpottavia lisäpalveluita. Investointimme myötä kykenemme kasvattamaan liikevaihtoamme reilusti yli 50 prosentilla.”

20 uutta työntekijää

”Rakennusprojektiin halusimme kumppaniksemme rautaisen ammattilaisen, joka kykenee rakentamaan kipeästi kaipaamamme hallin sovitussa tiukassa aikataulussa ja ottamaan urakasta kokonaisvastuun. Kilpailutuksen aikana rakennusliike Meijou Oy vakuutti meidät erittäin ammattitaitoisella otteellaan heti alusta lähtien. Kovassa kustannuspaineessa Meijoun innovatiivisuus mahdollisti hankkeemme toteutuksen niin, että emme joutuneet tinkimään piiruakaan tilojemme toimivuudesta asiakkaidemme tarpeita ajatellen. Hankkeen mahdollistama kasvu tulee työllistämään noin 20 uutta henkilöä lisää nopeassa aikataulussa”, kertoo Linjateräksen toimitusjohtaja Tero Viitanen.

Tarmokasta yrittäjyyttä

”On mahtavaa, että Meijou pääsee osaksi Linjateräksen kasvutarinaa, jossa hyvin suunnitellusta visiosta tehdään totta. Juuri tällaista innovatiivista, tarmokasta ja eteenpäin katsovaa yrittäjyyttä Pirkanmaalla tarvitaan”, kehuu rakennusliike Meijou Oy:n toimitusjohtaja Marko Kuusisto.

Tamperelainen perheyritys Linjateräs Oy investoi laajennukseen ja tuo lisää työpaikkoja Tampereelle 5
Tamperelainen perheyritys Linjateräs Oy investoi laajennukseen ja tuo lisää työpaikkoja Tampereelle 6
Tamperelainen perheyritys Linjateräs Oy investoi laajennukseen ja tuo lisää työpaikkoja Tampereelle 7
Tamperelainen perheyritys Linjateräs Oy investoi laajennukseen ja tuo lisää työpaikkoja Tampereelle 8
Tamperelainen perheyritys Linjateräs Oy investoi laajennukseen ja tuo lisää työpaikkoja Tampereelle 10
Tamperelainen perheyritys Linjateräs Oy investoi laajennukseen ja tuo lisää työpaikkoja Tampereelle 11
Tamperelainen perheyritys Linjateräs Oy investoi laajennukseen ja tuo lisää työpaikkoja Tampereelle 4

Ota yhteyttä

Marko Kuusisto

Marko Kuusisto
Toimitusjohtaja
+358 40 555 5413

Juuso Järvelä

Juuso Järvelä
Projektijohtaja
+358 40 741 1751

Kaikki yhteystiedot